Olen itsekin mieltänyt luontokuvauksen aivan liian usein pitkillä putkilla tapahtuvaksi hommaksi. Totuus on kuitenkin jotakin aivan muuta. Luonto on paljon muutakin kuin oksilla pönöttäviä lintuja. Jos ylipäätänsä vaivautuu lähtemään liikkeelle, menee maastoon ja pitää aistinsa valppaina, näkee kaikkea mielenkiintoista mitä voi vallan mainiosti kuvata ilman miljoonan taalan järjestelmävehkeitä. Mitä matalammalle malttaa kurkistella, sitä vähemmän tarvitsee niitä pitkiä (ja kalliita) objektiiveja. Nämä kaksi kuvaa ovat molemmat "luontokuvia" mutta edustavat aivan erilaista lähestymistapaa:


Rumasti sanottuna, miksi ylipäätään kuvata luontoa? Lajikuvat ja peruspönötykset on joku jo ottanut aikoja sitten ja todennäköisesti huomattavasti paremmin kuin mihin ikinä tulen pystymään. Ennen meneillään olevan kuvausprojektini (pahoittelen linkistä aukeavan tekstin pituutta, olennainen löytyy kahdesta viimeisestä kappaleesta) aloittamista jahtasin niitä hienoja lajikuvia, mutta nyt haluan dokumentoida kokonaisuutta, luoda jotakin mistä voin hyvillä mielin todeta sen sisältävän jotakin, kertovan jotakin ja ehkä jopa antavan katsojalleen jotakin ajattelemisen aihetta.
Miksi kirjoitin tämän? Koska mielestäni tämä on hyvä blogi jossa tunnutaan kerrottavan erilaisista näkemyksistä kuvaamisen suhteen ja lupasin jossakin välissä antaa hyvälle asialle oman panostukseni. Yllä oleva on minun näkemykseni yhdestä valokuvauksen osa-alueesta.
2 kommenttia:
Kommentti liittyen projektipostiin, että tähän luontokuvaus postiin.
Kuka minä olen valokuvaajana? Minulla oli jo vähän vastaavan postauksen alku kirjoitettuna notepadilla.
Ensimmäiset onnistuneet kuvat tuovat pienen huuman ja innostuksen kuvata lisää. Niiden määrä tippuu, koska omat rajat nousevat ja entinen "hyvä kuva" onkin vain nurkasta vuotava räpsy.
Uusi kalusto tuo lisää iloa touhuun. Etenkin, jos ostos on tarkkaan mietitty ja rojut tulee tarpeeseen. Siitä on turha väittää vastaan, vaikka antivälinerunq-yrittää ollakkin.
Tähän astisesti eniten päänvaivaa/mielihyvää on tuottanut oman tyylin ja viitekehyksen löytäminen. Ilmeisesti myös siellä. Tosin, nyt se on taas minulla hakusessa, mutta se on erijuttu se.
Kamera on mukava väline kaiken dokumentointiin, mutta ilman tarkempaa viitekehystä sen merkitys laskee. Valokuvaus harrastuksena vaatii - minusta - jonkun järkevän suunnan ja ehkä jopa vision siitä mitä haluaa tehdä. Sen löytäminen, toteuttaminen tuo hyvänolon tunteen.
"Kaikki kuvat on jo otettu" Niin on. Ei Bressonin jälkeen kannattanut enää yrittää sommitella staattista kaupunkia. Capa teki sotakuvauksesta turhaa, tai viimeistään Nachtwey. Newman vei jo potretit ja McNally pamautti 250000ws salamatehoja yhteen kuvaan.. Peterson ja linnut villielukat (toyotan ikkunasta.)
Ei.. ei meidän pidä verrata itseämme valokuvaajina muihin. Se mistä me nautimme on olellisempaa,kuin se kellä on paras pönötys.
Argh.. mulla oli tähän vielä vaikka mitä, mutta nyt en muista.. hehräsin juuri.. Jatkan toiste.
Sneak tuossa aiemmin jo postasikin vähän samansuuntaisia ajatuksia niiden pokkarilla otettujen perhoskuvien yhteydessä. Tarkoitukseni ei ollut toistaa samoja asioita, vaikka niin taisi hieman käydäkin.
Itselläni on ollut jo jonkin aikaa tuo projekti ja sen vaatimat kuvat tavoitteena ja se on helpottanut huomattavasti suhtautumista kuvaamiseen. Äkkiseltään laskettuna olen tainnut pakertaa tuon parissa nyt n. puolitoista vuotta, eikä loppu ole vielä edes näkyvissä. En ole edes aivan varma haluanko saadakaan sitä valmiiksi, sitten kun pitäisi taas löytää jotakin muuta mikä tekisi kuvaamisesta hauskaa, haasteellista ja mielenkiintoista.
Jotenkin vain tuli taas mieleen miten rajoittuneesti ajattelemme asioista aina välillä. Luonto kun on niin paljon muutakin kuin niitä lintuja ja "luontokuvaus" voi siten olla paljon muutakin kuin "peruspönöjä" tai muita lintukuvia.
Lähetä kommentti