perjantai 10. huhtikuuta 2009

Metson mailla

Maanantaina kävin työn ohella hetken mielijohteesta tutustumaan uusiin kuvausalueisiin ja sattumalta kävellessäni metsätietä, kuulin kohtalaisen läheltä tuttua ääntelyä. Mikäs muu se olisi ollut kuin metso ja sieltähän se uteliaana tulla tupsahti eteeni katselemaan josko hänen reviirillään olisi kilpakosija. Ei ollut, löytyi ainoastaan ränsistynyt kuvaaja.

Koska työreissulla olin, luonnollisesti ei kameraakaan ollut mukana, mutta paikka vaan muistiin tulevaa käyttöä varten. Keskiviikkona oli töissä hieman lyhyempi päivä ja keli oli aurinkoinen, suorastaan täydellinen kevätkeli. Päätin siltä seisomalta lähteä metsoa katselemaan ja kasasin nopsaan varusteet ja menox. Pienen etsimisen jälkeen kyseinen yksilö löytyikin, mutta tällä kertaa ei oltukkaan enää niin polleaa poikaa, vaan ainoastaan varovaista napsuttelua. Muutaman kuvan otin ja siitä sitten metso siirtyi pikkuhiljaa metsään ja minä jatkoin matkaani.



Tottakai hän näytti myös paremman puolensa:



Vielä muutama kurkkimiskuva:

3 kommenttia:

karvakuono: kirjoitti...

Mukava tipu kun jäi maisemiin odottelemaan kuvaajan parempaa päivää, siis semmoista että on kamera mukana. :)

Hyviä kuvia sait napsittua.

Sneak kirjoitti...

Kyllä. Suorastaan herrasmiesmäistä toimintaa. :-)

Kiitokset kommentista.

Sakari kirjoitti...

Mainiota otoksia! ja komea kohde :)